Airbus – ilmailualan uranuurtaja


Airbus-yhtymän perustamisen aikoihin, lähes 50 vuotta taaksepäin, matkustaminen kaukomaille ja lentäminen oli vain harvojen etuoikeus. Lentolippujen hinnat olivat korkeat, ja ilmaan nouseminen koettiin jännittävänä, hieman pelottavanakin.  

Nykyään lentokoneella matkustaminen on siirtymiskeino siinä missä autolla ja junalla kulkeminenkin. Tekniikan kehittyminen, tietotaidon lisääntyminen, uusien lentoyhtiöiden avaaminen  ja kilpailun kasvu ovat tuoneet lentolippujen hinnat myös normaalien ihmisten saataville. Nykyään, kun matkustaminen kuuluu olennaisena osana elämäntyylimme, aina vain suuremmat massat valitsevat lentokoneen kulkuvälineeksi.

Airbus kehittää kilpailua ilmailualalla  

Airbus on eurooppalainen matkustajakoneita valmistava suuryhtiö. Yhtiön palveluksessa on jo yli 52 000 henkilöä. Pääjohtajan paikalla istuu Louis Gallois. Yhtiön päätoimipiste sijaitsee Ranskan Tolousessa. Suomessa Airbus vaikuttaa kahtena eri yhtiönä: Airbus Defence and Space Oy ja Airbus DS Oy. Vuodesta 2001 alken Airbus on ollut osakeyhtiö, joka takoo hurjia liikevaihtoja. Yhtiö on maailman toiseksi suurin lentokonevalmistaja. Airbus-yhtiössä on nähty ilmailualan kehitys aina 1970-luvulta tähän päivään saakka. Ensimmäisen lentokonemallin, Airbus A300:n, kehittely alkoi jo vuonna 1967. Kaksi vuotta myöhemmin se vietiin markkinoille, ja Airbus Industrie perustettiin virallisesti vuonna 1970. Airbus A300 oli ensimmäinen kaksimoottorinen laajarunkokone, ja se pystyi kuljettamaan jopa 226 matkustajaa. Kyseessä oli toinen yritys rakentaa laajarunkoinen siviilikone Euroopassa. Alkuvuosista lähtien yhtiö on kehittänyt useita lentokonemalleja. Malli, joka räjäytti yhtiön menestyksen kasvuun, oli A320. Se näki ensilentonsa vuonna 1987. Kone oli aikoinaan todella edistyksellinen. Se käytti ensimmäisenä koneena maailmassa fly-by-wire-ohjausjärjestelmää. Järjestelmä on tietokoneohjattu, ja se välittää käskyt ohjaimelta ohjattavalle laitteelle sähköisesti ilman suoraa mekaanista yhteyttä. Fly-by-wiren avulla voidaan käskyjen turvallisuus varmistaa jo ennen niiden suorittamista, mikä sallii mahdollisten poikkeamien havaitsemisen ja korjaamisen parantaen näin lentoturvallisuutta. Kone oli valtava menestys, ja sen avulla Airbus pystyi kilpailemaan alan jätin, Boeingin, kanssa. A320-sarja kasvoi useammalla mallilla, jotka kaikki olivat kapearunkoisia liikennelentokoneita. Mallien pituudet ja koot vaihtelevat, pienimmät koneet kantavat vain reilut 100 matkustajaa, kun taas suurimmat kuljettavat yli 200 matkustajaa. Muun muassa American Airlines, Air France, United Airlines ja Northwest Airlines käyttävät A320-sarjan lentokoneita reittilennoillaan. Myös Finnair käytti sarjan koneita noin seitsemän vuoden ajan. Koneilla on todella alhainen onnettomuusprosentti. Se on vain 0,5%, kun useiden vastaavien mallien luku on yli 1,5%.

Taivaiden jättiläinen

Vuonna 2007 Airbus kohahdutti ilmailualaa esittelemällä maailman suurimman lentokoneen. Ensilento tehtiin jo kaksi vuotta aiemmin, sertifikaatit sille myönnettiin vuonna 2006, ja vuonna 2007 mallin myynti pääsi alkamaan. Mallin nimi on Airbus A380. Sitä kutsutaan myös superjumboksi. Superjumbo pystyi syrjäyttämään vuosikymmeniä paikkaa suurimpana koneena hallinneen Boeing 747:n. Kyseessä on kaksikerroksinen laajarunkokone. Sen pituus on 73 metriä ja siipien kärkiväli 79,8 metriä. Koneesta löytyy paikat jopa 853 matkustajalle. Matkustajapaikkoja vähentämällä koneeseen voidaan lisätä erilaisia virkistystiloja, kuten ravintoloita, kuntosaleja, kasinoita sekä kunnollisia wc- ja makuutiloja.

Taivaiden jättiläinen

Koneissa käytetään Rolls-Roycen moottoreita, jotka kuluttavat 13 prosenttia vähemmän bensaa, kuin muut suuret jumbokoneet. Koneiden rakennusta varten Airbus-yhtiön piti rakennuttaa uusia halleja – kone oli liian suuri olemassa oleviin halleihin. Myös suomalaista osaamista on hyödynnetty koneiden rakentamisessa – kotimainen Patria valmistaa komponentteja, joita käytetään siipien spoilereissa. Hintaa maailman ilmoja halkovalle jätille kertyy yli 317 miljoonan verran. Sen ovat tilanneet käyttöönsä muun muassa Emirates, Air France ja Singapore Airlines. Suomen kentillä A380 on harvinainen näky. Se on laskeutunut muutamaan otteeseen Helsinki-Vantaan lentokentälle, mutta lennoilla on lähinnä testattu kentän valmiutta ottaa vastaan jättiläismäisiä koneita varakenttää tarvittaessa.