Eurofighter Typhoon


Eurofighter Typhoon on Leonardon (aiemmin Alenia Aermacchi), Airbusin ja BAE Systemsin muodostaman konsortion valmistama kaksimoottorinen canard-delta-siipinen monikäyttöhävittäjä, joka suunniteltiin alun perin ilmaherruushävittäjäksi.

Hävittäjän suunnittelu alkoi vuonna 1983 monikansallisena yhteistyöohjelmana Ison-Britannian, Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan kesken tulevaisuuden eurooppalaisen hävittäjän rakentamiseksi. Ristiriidat suunnittelun johtajuudesta ja operationaalisista vaatimuksista johtivat siihen, että Ranska erosi konsortiosta ja alkoi kehittää Dassault Rafaelia itsenäisesti. Teknologisen kehitystyön esittelemiseksi rakennettu British Aerospace EAP teki ensilentonsa 6. elokuuta 1986. Ensimmäinen lopullinen prototyyppi Eurofighterista esiteltiin 27. maaliskuuta 1994. Hävittäjä sai nimen Typhoon syyskuussa 1998, jolloin solmittiin myös ensimmäiset tuotantosopimukset konemallista. Kehitystyössä mukana olleiden valtioiden poliittiset ongelmat hidastivat Typhoonin kehitysprojektia. Kylmän sodan päättyminen vähensi tarvetta eurooppalaiselle hävittäjälle, jonka kustannusten ja työn jakamisen osuudesta käytiin myös keskustelua. Typhoon saatiin palveluskäyttöön vuonna 2003. Sen jälkeen se on otettu käyttöön Itävallan, Italian, Saksan, Ison-Britannian, Espanjan ja Saudi-Arabian ilmavoimissa. Hävittäjiä on tuotettu vientiin myös Omanin, Kuwaitin ja Qatarin ilmavoimille. Eurofighter Typhoon on erittäin ketterä hävittäjä, joka on suunniteltu toimimaan äärimmäisen tehokkaasti kaksintaistelutilanteissa. Myöhemmän kehitysvaiheen koneita on jatkuvasti kehitetty suorittamaan tehokkaammin ilmasta maahan tapahtuvia tehtäviä ja kantamaan erilaisia asejärjestelmiä ja varustusta, kuten Storm Shadow- ja Brimstone-ohjuksia. Eurofighter Typhoon oli ensimmäistä kertaa mukana taistelussa vuoden 2011 Libyan sotilaallisen väliintulon aikana Ison-Britannian ja Italian ilmavoimien käytössä, jolloin sillä suoritettiin ilmatiedustelua ja maahyökkäyksiä. Konemalli on myös ensisijaisessa puolustuskäytössä useimpien asiakasmaiden ilmavoimissa.

Suorituskyky

Typhoonin suorituskyvystä on keskustelu paljon ja sitä on verrattu lähinnä Yhdysvaltojen ilmavoimien F-22 Raptoriin ja F-35 Lightning II -hävittäjiin sekä Ranskan Dassault Rafeaeliin. Eurofighter Typhoon suunniteltiin ensisijaisesti liikehtimään ketterästi yliääninopeuksilla lennettäessä. Useat muut aiemmat hävittäjät ovat kyenneet lentämään suurilla yliääninopeuksilla, mutta niiden liikehdintäkyky on ollut rajoitettu lennettäessä suurilla nopeuksilla, jotka saavutetaan yleensä vain hetkellisesti matalalennossa. Vuonna 2005 Singaporessa järjestetyssä koetilaisuudessa Typhoon voitti kaikki kolme taistelukoetta, joihin sisältyi muun muassa yksittäisen Typhoonin ilmataisteluvoitto kolmesta RSAF F-16-hävittäjästä. Eurofighter Typhoonissa on kaksi Eurojet EJ200 -moottoria, joiden avulla hävittäjä saavuttaa yli 2 Machin nopeuden. Koneella pystytään lentämään yli 16 kilometrin korkeudessa. Suurikokoinen kone pystyy kantamaan valikoimiltaan monipuolista asekuormaa ilman koneen suorituskyvyn heikkenemistä.

Tarjolla Suomen uudeksi hävittäjäksi

Suomen ilmavoimien käytössä olevat Hornetit poistuvat käytöstä vuoden 2015 jälkeen, ja niiden seuraajia etsitään jo aktiivisesti. Kyseessä tulee olemaan Suomen historian suurin hankinta, johon on varattu puolustusministeriössä 6–10 miljardia euroa rahaa valittavan lopullisen konetyypin ja tilauksen laajuuden mukaan. Tällä hetkellä vaihtoehtoja Suomen uudeksi ilmavoimien hävittäjäkalustoksi on viisi, yhdysvaltalaiset Super Hornet F/A 18E/F ja F-35, ruotsalainen Saab Gripen E, ranskalainen Dassault Rafale sekä Eurofighter Typhoon. Lopullinen valinta uusien hävittäjien hankkimisesta tehdään vuonna 2021.

Tarjolla Suomen uudeksi hävittäjäksi

Eurofighter on ollut käytössä jo vuodesta 2003, joten sitä voi pitää jo vanhana konetyyppinä, kun Hornetien käyttöikä tulee täyteen. Valmistajan mukaan hävittäjän ase- ja muita järjestelmiä päivitetään kuitenkin jatkuvasti, ja koneen taataan toimivan taistelukykyisenä ilma- ja maataistelutehtävissä vielä 2050-luvulla. Koneita on toimitettu jo yli 400 ja niillä on lennetty yhteensä jo yli 350 000 lentotuntia, mikä kertoo toisaalta myös siitä, että konetta on kyetty testaamaan jo perusteellisesti. Tosin hävittäjän ominaisuuksia pohjoisiin kylmiin olosuhteisiin ei ole vielä juuri testattu. Kovimmat sääolot hävittäjä on kohdannut Etelä-Amerikan kärjessä olevilla Falklandinsaarilla.

Eurofighter Typhoonin listahinta on 150 miljoonaa euroa, mutta kokonaiskustannuksista se on nykyhävittäjien elinkaaren osalta vain noin neljäsosa. Neuvotteluissa Suomen hävittäjähankinnan suhteen ei ole myöskään suljettu pois mahdollisuutta, että koneet koottaisiin Suomessa.